torstai 10. lokakuuta 2019

SYKSYN TYYLIKYSELY

Näin ihanan Saijan blogissa tämän hauskan tyylikyselyn ja haluan todellakin osallistua tähän pieneen haasteeseen ja kertoa vähän, minkälainen syysmuoti on mun mieleeni.


1. Mikä on syksyn lempitrendisi? Ehdottomasti kaikki ruudulliset vaatteet ja tekonahka, erityisesti vinyylinahka! Tällaisena takki-intoilijana mulle pistää silmään erityisesti kaikki takkitrendit, esimerkiksi pitkät kiiltonahkatakit.

2. Entä mitä trendiä et koe omaksesi? Reisitaskuhousut. Vaatekaupassa työskennellessä nää reisitaskuhousut on ollut ihan viimeisintä huutoa, mutta mä en oikeen niistä piittaa eikä ne sovi mun tyyliin. Ne on ollut aika paljon nuorempien suosiossa, joten jos teini-Emilia ne näkisi, niin varmasti ne löytyis sillon mun päältä. Mutta muuten ehdoton no no!

3. Minkä viime syksyn trendin jatkumisesta olet innoissasi? Maanläheisten värien, varsinkin ruskean eri sävyjen (kuka yllättyi?), teddy/tekoturkismateriaalin, vakosametin sekä näyttävien hiuskoristeiden.



4. Onko jotain hankintalistallasi tälle kaudelle? Ei juurikaan mitään ihmeellisempää. Ostin juuri uuden kaulahuivin ja sormikkaat, sillä viime vuoden sormikkaat oli mennyt ihan rikkinäisiksi. Pari uutta takkia olen myös ostanut, mutta hankintalistalla ei ole ollut oikeastaan muuta.

5. Mikä on lempiasusteesi syksyyn? Kaikki ihanat pipot, hiuspannat, pinnit, isot ja muhkeat kaulahuivit... vaikka ja mitä! Rakastan pitää ylikaiken pipoja, mutta jotenkin mun pitkien hiusten kanssa pipot näyttää vähän hassuilta. En oikein tiedä, miten ne hiukset pitäisi laittaa aina kun pistää pipon päähän. :D Ja ehkä tää ajatusmaailma on taas vaan mun päässä, että mun hiukset näyttää muka hölmöiltä, heh.

6. Pipo vai hattu? Tää on vaikea, mutta pakko kyllä sanoa, että pipot. Heti sen jälkeen ehdottomasti kaikki nämä veturinkuljettajahatut sekä baskerit.



7. Minkälaisia kenkiä käytät syksyllä? Martenseja, niin kuin ympäri vuoden käytänkin! Sain myös pr-toimistolta lahjaksi valkoiset maiharit. Mulla on myös muutama pari nilkkureita, mutta käytän todella harvoin korkoja, joten ne on ihan spesiaalimeininkeihin tarkoitetut.

8. Takkityylisi? RAKASTAN TAKKEJA. Oon ihan hirvee takkifriikki! Multa löytyy ihan hirveästi takkeja ja taas sai karsia muutamat takit eteenpäin myyntiin. Rakastan takeissa oversize-mitoitusta sekä pitkää mallia ja tykkään myös, että takissa on jokin juju. Joko kiva kuosi, materiaali tai esimerkiksi kuvissa näkyvä vyöllinen takki, jota voi käyttää noin avonaisena, mutta siitä löytyy myös vyö, joka tekee takista heti erilaisen näköisen, kun sen solmii vyötärölle. Multa löytyy myös tosi paljon näyttäviä takkeja, jotka on super helppo heittää päälle ihan tavallisen asun kanssa, kun takki tekee periaatteessa sen koko asun.

9. Mitkä ovat kolme lempivaatettasi syksyyn? Muhkeat pooloneuleet, leveät farkut ja jokin ihana takki (en osaa valita, mikä niistä :D). 


10. Luottoasusi? Melkeinpä sama kuin tuo edellisen kysymyksen vastaus. Siihen vielä vintagelaukku tai Marimekon Karla, kivat hiuskoristeet tai kylmempänä päivänä pipo, aurinkolasit silmille jos paistaa aurinko sekä Martensit jalkaan. 


Takki - Nelly / Neule - Marimekko / Farkut - Bik Bok / Kengät - Dr. Martens

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

INSTAGRAM

PINTEREST