sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

ME NÄHDÄÄN VIELÄ, ISÄ


On kulunut tasan vuosi siitä, kun tuli sun aika lähteä ja päästä pois kivuista. Vaikka tiesin lähdön koittavan suhteellisen pian, se tuli silti puskista. Kaikki kävi niin nopeasti ja saattohoitoakaan ei oltu vielä aloitettu. Ja sen takia kun kaikki tapahtui niin äkkiä, niin tuntuu että en ole vieläkään sisäistänyt kaikkea mitä on tapahtunut. Vuosi kului niin nopeasti ja tuntuu, että kaikki tapahtui vasta eilen. Kuolinpäivän tapahtumat toistuu mun päässä aina vaan uudelleen. Oon voinut henkisesti todella huonosti, mutta mun ihanat ystävät, Eetu sekä perhe on jaksanut tsempata mua päivästä toiseen. Ja päivä kerrallaan mä olen mennytkin, välillä menee huonommin ja välillä paremmin. Oon jaksanut pysyä vahvana.


Mun on ollut jotenkin tosi vaikeaa hyväksyä tätä kaikkea, että et ole enää täällä. Puhun edelleen asioista niin, että olisit vielä täällä. Saatan sanoa, että olen menossa viikonloppuna vanhempieni luo ja siinä samalla tajuan, että olen menossa vain äidin luo. Tuntuu, että olisit vain jollain pidemmällä reissulla, niin kuin ennen olit. Mutta ehkä sä ootkin vielä täällä, ehkä sä ootkin vielä läsnä jotenkin. Ehkä sä oot se valon välke aallokossa, lintujen laulu taivaalla ja tuulen kuiskaus viljapellolla. Ehkä sä oot se lämpö, minkä tunnen kun ikävöin sua.



Halusin ottaa jonkin muiston susta ja otin tatuoinnin käsivarteeni, jossa on kuva susta ja Maxista. Kuva on otettu sinä kesänä, kun Max tuli meille ja meillä ei ollut vielä mitään tietoa sun sairaudesta. Silloin mä uskalsin jopa sanoa ääneen olevani onnellinen. Mä toivon, että voisin joskus vielä sanoa niin uudelleen.

Me nähdään vielä, isä.


4 kommenttia:

  1. ❤ voimia Emilia. Isäsi oli hieno ihminen. Ja uskon, että hän on juuri se lämpö jonka tunnet, kun eniten häntä kaipaat ❤

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tatuointi ja varmasti täynnä tunnearvoa. ♥ Todella kauniisti myös kirjoitat isästäsi, kaikkea hyvää sulle ja sun läheisille. ♥

    VastaaPoista

INSTAGRAM

PINTEREST