tiistai 30. huhtikuuta 2019

TÄN HETKEN KUULUMISIA

TÄN HETKEN KUULUMISIA
tiistai 30. huhtikuuta 2019
Read post
Kivaa vappua kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Nyt ollaan piiiitkästä aikaa ihan vain kuulumispostauksen parissa, sillä oon vaan nyt ohimennen kertonut asu-, tai arkikuvapostauksen ohessa niitä näitä, mutta nyt ajattelin pyhittää koko postauksen vain sille, et miten tää kevät on oikeastaan lähtenyt käyntiin.

Mitä oikeasti kuuluu?
Tässähän tää - tämän vastauksen oon antanut oikeastaan aina, jos joku on kysellyt kuulumisia. Mulla oli alkukeväästä vähän rankempi ajanjakso, mutta tulevaisuudessa häämöttävä kesä on saanut mun oloni vähän paremmaksi. Toisaalta kuuluu ihan hyvää, mutta toisaalta paremminkin voisi mennä. On hyviä ja huonoja päiviä.

Mitä tapahtuu työrintamalla?
Oon ollut jotenkin tosi laiskalla päällä blogin suhteen, en oo lähetellyt meilejä minnekään suuntaan (vaikka pitäisi), enkä ole oikeastaan saanut mitään sen kummempaa aikaiseksi muutamia yhteistöitä lukuunottamatta. Ideat ja motivaatio on selkeästi jossain hukassa tämän suhteen. Aloitin joulukuussa työt eräässä vaateliikkeessä ja teen siellä vuoroja aina silloin tällöin!

Parisuhde/perhe/ystävät?
Parisuhderintamalla menee hyvin - viisi vuotta tuli tosiaan täyteen maaliskuun lopussa ja kaik on oikein mallikkaasti. Perhe-elämä on kokenut aika isojakin muutoksia lähiaikoina, mutta oon ollut ihan hyvillä mielin näistä uusista tuulista. Ystäviä en ole päässyt näkemään niin usein kuin tahtoisin, varsinkin länsirannikolla asuvia ystäviäni. Aikataulut on ollut tänä keväänä tosi haastavat, mutta eiköhän me pian taas nähdä. Onneksi on Whatsappit ja Snapit sun muut, joilla voidaan olla yhteyksissä päivittäin.

Matkat?
Varasin pääsiäisenä mulle ja Eetulle lennot sekä hotellin Berliiniin ja en ole itseasiassa käynyt siellä yli kolmeen vuoteen ja lähtö koittaa jo ensi viikolla! Berliini on mun lempparikaupunki ja oon jo mennyt ihan sekaisin laskuissa siitä, että kuinka mones visiitti tämä tulee olemaan. Kuudes? Viides? Saksa on mulle muutenkin tosi tärkeä maa ja kävin siellä monta kertaa vuodessa, kun isäni asui siellä. Paljon muistoja tulee varmasti taas mieleen kun pääsen Berliinin sykkeeseen. Mun haaveenani jo pitkään on ollut muuttaa sinne edes hetkeksi ja toivon, että tämä vielä joskus toteutuisi. Tämän reissun lisäksi loppukesäksi ollaan suunniteltu jotain pientä reissua äidin kanssa.



Harrastukset/hyvinvointi?
Oon innostunut jälleen kerran juoksemisesta ja nautin niin paljon, kun pääsen hölkkäilemään luontoon. Oon myös saanut petrattua syömisissäni ja nykyään syön ainakin kerran päivässä sen lämpimän ruoan ja tuntuu hullulta, että joskus söin vain muutaman kerran viikossa kunnon aterian - ei ihme, että voin vähän huonosti. Oon aika surkea ruoanlaittaja, mutta oon oppinut tekemään itselleni helposti toteutettavia ja terveellisiä ruokia omasta päästäni, sillä reseptisivujen lukijaksi musta ei taida olla...

Inspiroi eniten/vähiten?
Tämä yllättävän lämmin kevät, kesävaatteet, värit, aurinko, hymyilevät ihmiset, pidemmät päivät, ulkona istuskelu. Kevät ja kesä saa mut aina tosi inspiroituneeksi ja iloiseksi. Kaikki vaan näyttää niin paljon kauniimmalta, kun aurinko paistaa. Vähiten mua inspiroi tylsät päivät, jolloin ajatus ei kulje yhtään mihinkään ja kulutan kaiken ajan johonkin ihan turhaan, kun voisin käyttää sen tehokkaammin; esimerkiksi näihin blogijuttuihin, mutta sen sijaan pyörin jossain Youtuben syövereissä ja haen jo kolmatta jätskiä pakastimesta. Ei hyvä, mutta rentoilupäivätkin on välillä ihan jees.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?
Oon jotenkin tosi koukuttunut parsakaaliin ja tungen sitä melkeinpä joka ruokaan. Luen? Vähän nyt hävettää kyllä myöntää, mutta luen tosi vähän kirjoja ja välillä toivon, että saisin sen nuoruuden lukutoukka-Emilian taas heräämään ja marssisin kirjastoon lainaamaan kasan kirjoja, mutta ei. Blogeja luen joo päivittäin, mutta kirjoja ei meikäläisen kädessä ole hetkeen näkynyt. Oon kuunnellut nyt aika paljon podcasteja ja mun suosikit ovat ehdottomasti Auta Antti! sekä Nonsense, joten oiskohan äänikirjat sitten mun juttu? Oon myös se ihminen, joka harvoin innostuu mistään trendaavista sarjoista, esimerkiksi Game of Thrones on mulle aivan vieras ja tuskin ikinä tulen sitä katsomaan, mutta Salkkarit kyllä menee, hehe! 

Mitä odotan?
Kesäiltoja, lämpimiä hellepäiviä ja onnellisia hetkiä läheisten kanssa. Sekä tietenkin ensi viikon Berliinin reissua.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

14 X ARKIKUVIA PUHELIMESTA

14 X ARKIKUVIA PUHELIMESTA
sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Read post

1. Lenkillä Tervasmäellä! Toi oli itseasiassa eka kerta kun olin tuolla lenkillä, vaikka asuinkin tuolla suunnilla 7 vuotta. Kerta se on ensimmäinenkin!

2. Max oli lenkin jälkeen niin poikki, että nukahti puoliksi mun syliini. Oon ollut nyt viikon Helsingissä ja heti tuli ihan hirveä ikävä näitä mun karvapalloja.


3. Käytiin tutkimassa meidän talon vieressä olevaa pusikkoa ja sain napsastua Maxista kuvan, missä se on kerrankin paikoillaan ulkona. :D

4. Bussissa kohti Helsinkiä. Vaikka oon kulkenut Helsinki-Pori-Helsinki väliä jo monen monta kertaa, niin silti maisemat ulkona on aina niin erilaiset ja uutta nähtävää tuntuu aina olevan.


5. Emilian niksipirkka: lenkin varrelta voi poimia ilmaisen ja ajattoman ''kukka''kimpun kotiin. Kylkiäisenä voit myös tuoda kaiken maailman ötököitä, joita pyydystelin tuon maljakon vierestä... 

6. Erään työpäivän look! Ja jälleen leohattu päässä...


7. Auta Antti! on ehkä parasta suomalaisessa podcast-skenessä Nonsensen lisäksi. Tätä kuunnellessa saatoin tirauttaa pari kyyneltä, mutta suosittelen kuuntelemaan. Aika koskettava jakso.

8. Janinan kanssa aamiaisella Green Hippo Cafessa. Tilasin listalta pannarit marjoilla ja nutellalla ja huh - en millään jaksanut edes syödä kaikkea! Suosittelen ehdottomasti, sillä tämän annoksen hinta ei hirveästi lompakkoa rokottanut ja tosiaan, pannareita oli paljon. Pannariähky taattu.


9 & 10. Perjantain pressipäivän look! Teen nykyään oikeastaan aina ihan saman meikin ja mietin, että pitäiskö kaivaa taas kesää kohden vähän värikkäämmät luomiväripaletit esiin.


11 & 12. Perjantaina oli siis tosiaan pressipäivät ja käytiinkin parin bloggaajakollegan kanssa kolmella eri toimistolla tsekkaamassa tulevan syksyn ja talven juttuja. Aikamoista juoksua paikasta toiseen, mutta toisaalta tällaiset päivät on tosi kivoja ja pääsee taas näkemään niin paljon tuttuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kaikkea sitä pääsee kokemaan pelkästään blogin ja somehommien kautta.


13. Kokeilin stailata pitkän maksimekon farkkujen kanssa ja tää oli mun mielestä tosi kiva look! Tossa mekossa oli napitukset ihan helmaan saakka, joka mahdollisti sen yhdistämisen farkkujen kanssa näin avonaisena.

14. Äiti toi mulle laivalta alkoholitonta viiniä ja musta on tullut ihan tän fani. Vaikken alkoholia juokaan enää, niin viini on mun mielestä aina ollut tosi hyvää ja tää versio ajaa asiansa täydellisesti!

torstai 25. huhtikuuta 2019

KEVÄÄN EKA MEKKOASU

KEVÄÄN EKA MEKKOASU
torstai 25. huhtikuuta 2019
Read post

Huhtikuu on ollut jotenkin poikkeuksellisen lämmin täällä Suomessa ja oon mennyt pitkin katuja jo ihan paljain kintuin! Parikymmentä astetta on mennyt jo jossain päin Suomea rikki ja en kyllä muista, milloin olisi tässä vaiheessa kevättä jo ollut näin lämmin. Nämä kuvat on otettu noin viikko sitten, jolloin ei ihan vielä näin lämmin ollut kuin nyt, mutta kylmä ei silti tässä asussa todellakaan tullut.

Mun ehdoton lemppariasu tällaisille säille on neule/college + mekko/midihame: ihanan huoleton ja rento asu arkeen. Tässä asussa oon pukenut kevyen leopardimekon (joka on muuten täydellinen mekko kuumiin kesäpäiviin) valkoisen cropatun collarin kanssa. Toimii! Ja hei, mitä mieltä muuten ootte noista helmipinneistä? Näitä on nyt alkanut näkymään tosi paljon ja mä oon todellakin tykästynyt näihin! 

Mulla oli hieman käynnistymisvaikeuksia pääsiäisen jälkeen, mutta nyt mennäänkin jo torstaita ja viikonlopuksi on tiedossa kivoja suunnitelmia. Ihanaa torstaita teille ja kivaa viikonloppua jo näin etukäteen!

___

Takki - Kirppis
College - Junkyard (saatu)
Mekko - House of Brandon (saatu, mainoslinkki)
Kengät - Dr. Martens
Laukku - Brandy Melville

tiistai 23. huhtikuuta 2019

STAYCATION

STAYCATION
tiistai 23. huhtikuuta 2019
Read post
Yhteistyössä Radisson Blu Espoo

Vietettiin noin pari viikkoa sitten Ainon ja Janinan kanssa ihanaa staycationia Espoon Radisson Blu hotellissa ja haluttiin viettää ihana tyttöjen ilta ja tyhjentää pää hetkeksi kaikesta elämän häslingistä. Hotelli on omien sanojensa mukaan the log out zone ja kyllä, vielä parikin päivää visiitin jälkeen olin ihan log out zonessa :D. Yhdenkin yön irtiotto teki siis todellakin hyvää, eikä kauas tarvinnut lähteä.


Yövyttiin Junior Sviitissä ja huoneessamme odotti ihanat tarjoilut tervetuliaisviestin kera. Ihana vastaanotto! Hotellissa oli muutenkin todella mukavaa henkilökuntaa ja saimme erittäin hyvää asiakaspalvelua. Junior Sviitti oli todella tilava ja siellä oli kaksi vessaa, makkari sekä erikseen vielä olohuone. Huoneen sisustus oli todella moderni, mistä tykkäsin ja varsinkin marmoroidut, valoisat vessat oli mun mieleeni.


Hotellista löytyi myös uima-allas, jossa mekin käytiin pulahtamassa. Saatiin uida tuolla ihan rauhassa, eikä muita uimareita näkynyt. Isot ikkunat toi kivasti valoa uima-altaalle ja harmi, kun oli pilvinen päivä - auringonlaskun aikaan tuolla olisi varmasti ollut tosi mageeta! 


Saunaosastolta löytyi kolme eri saunaa ja pääsy kattoterassille. Käytiin illallisen jälkeen saunassa ja uimassa vielä toisen kerran ja voin sanoa, että tuli kyllä super rentoutunut fiilis! Just tällaista mä tarvitsinkin: rentoilupäivä parhaiden ystävien kesken ilman huolen häivää. 


Super breakfast -aamupala hotellilla oli tosi kattava ja sieltä löytyi kyllä jokaiselle jotakin! Pannarit nutellalla oli niin hyviä ja leipävaihtoehtoja oli monia sekä hedelmiä löytyi yllin kyllin. Illallinen Ranta -ravintolassa oli myös todella hyvä, vaikka jouduttiinkin odottelemaan ruokia noin tunnin verran. Kannatti tosin kyllä odotella, sillä mun tilaamat friteeratut kukkakaalit oli taivaallisia! Mun kaltaiselle nirsoilijalle ruokapuoli oli todellakin täyskymppi, vaikka aluksi pelkäsinkin, etten löytäisi illallisella itselleni mitään ookoota kasvisruokaa.


Minireissu teki sen mitä pitikin: sain rentouduttua pitkästä aikaa kunnolla ja meillä oli ihan älyttömän hauska viikonloppu. Tällaisia ehdottomasti lisää! Super paljon kiitoksia Radisson Blun tyypeille, että päästiin viettämään ikimuistoista viikonloppua tyttöjen kanssa.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

20 X ARKIKUVIA PUHELIMESTA

20 X ARKIKUVIA PUHELIMESTA
sunnuntai 21. huhtikuuta 2019
Read post

1. Rakkaat tytöt! Mieletöntä, että ollaan tutustuttu blogiemme kautta.

2. Yksillä Ainon kanssa. Pääsin vihdoin testaamaan lähellä kotiamme olevan Tannerin ja siellä oli tosi kiva tunnelma - pitää poiketa toistekin.


3. Kallio. 

4. Tervetuloa bambumajaamme! Tilasin Parolan Rottingilta tuollaisen seinäkoristeen ja aluksi tuli pieni shokki, koska toi on aivan v-a-l-t-a-v-a ja en tiennyt, miten saisin sen näyttää järkevämmältä. Onneksi meillä on iso huonekorkeus, joten tossa sängyn päällä se näyttää yllättävän kivalta.


5. Staycation voi alkaa! Toi asu on ehkä maailman mukavin, vaikkakin nuo housut osoittautui aika heppoiseksi teoksi - nimimerkillä oon korjannut saumoja jo kaksi kertaa. En jaksanut alkaa lähettelemään näitä takaisin, joten päätin parsia nämä uudelleen kasaan, mutta ehkä seuraavalla kerralla pitäisi vaan panostaa kunnon cashmerepöksyihin, jotka ei heti hajoa. 

6. Niin rauhallinen maisema Espoossa!


7 & 8. Oltiin Espoon Radisson Blu hotellissa tyttöjen kanssa yksi yö sviitissä ja oli todella ihana reissu: pääsin rentoutumaan kunnolla sekä nauramaan vatsalihakseni kipeiksi useaan kertaan! Kerron lisää teille tästä minireissusta tiistain postauksessa.


9. Illallislook. Mulla oli yläasteella tosi paljon seeprakuvioisia juttuja, mutta nyt seepra on tehnyt comebackin! Toi college on mun mielestä tosi kiva ja piristää arkiasuja kuosillaan.

10. Friteerattuja kukkakaaleja, lohkoperunoita ja ratatouillea... kyllä kiitos!


11. Treffasin Janinaa kuvaus- ja lounastreffien merkeissä ja ihan paljain säärin mentiin, eikä tullut kylmä! Kirppikseltä löytämäni leopardihame pääsi taas käyttöön ja se on ollut kyllä hyvä löytö. Multa on kyselty tosi paljon että mistä tää hame on ja jotkut eivät ole meinanneet uskoa, että tää on ihan vain kirppikseltä! 

12. Oon ollut tän viikonlopun äidin luona pääsiäisen vietossa ja täältä löytyy melkeinpä aina jokin upea kukkakimppu!


13. Meidän rakas vanha rouva Milli täyttää ensi viikolla 10 vuotta ja sen kunniaksi otettiin hänestä pari synttärikuvaa. Oli ehkä vähän vaikeuksia saada Milli tulemaan tuohon jakkaralle, mutta loppujen lopuksi saatiin hänet houkuteltua rairuohon avulla, jota Milli tässäkin kuvassa katselee :D.

14. Max innostui mun näkemisestä niin paljon, että ei tiennyt miten päin olisi! Mun ihana pikku muru.


15 & 16. Iltalenkillä vanhoilla lenkkipoluilla. Täällä kotikotona on ihan parhaat ja rauhalliset lenkkipolut ja niitä tulee kyllä välillä ikävä Helsingissä.


17 & 18. Käytiin pääsiäisdinnerillä Borgissa ja tilasin teriyakitofua kvinoalla ja oli meinaan hyvää! Toi oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun tilasin tofua ravintolassa. Jälkkäriksi tietenkin Nutella pannacottaa ja toi hasselpähkinälevy sopi siihen täydellisesti. Nam! Suosittelen kyllä kaikkia käymään Borgissa, mikäli Porissa päin liikutte.


19 & 20. Ajeltiin vielä dinnerin jälkeen Yyteriin, joka on mun ihan lempparein paikka Suomessa. Yyteri oli taas niin upea, että en olisi millään halunnut lähteä! Rannan tuoksu ja hiljaisuus. 

___


Toivottavasti teidän pääsiäinen on sujunut kivoissa merkeissä! Mä lähden huomenna taas takaisin Helsinkiin, mutta täällä pyörähtäminen teki kyllä hyvää. Toukokuu saattaa olla niin kiireinen, että pääsen tulemaan tänne uudestaan ehkä vasta kesällä, joten oon nyt nauttinut täysin rinnoin täällä maalla olemisesta!

torstai 18. huhtikuuta 2019

2 VUOTTA BLOGGAAMISTA - MITÄ OLEN OPPINUT?

2 VUOTTA BLOGGAAMISTA - MITÄ OLEN OPPINUT?
torstai 18. huhtikuuta 2019
Read post

Kaksi vuotta bloggaamista on nyt takana tämän osoitteen alla - yläasteella bloggasin säännöllisen epäsäännöllisesti ja pari vuotta sitten useamman vuoden blogitauko päättyi ja aloitin kaiken puhtaalta pöydältä uudelleen. Blogi on siis ollut iso osa mun elämää jo useamman vuoden, mutta nämä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet varmasti blogiurani merkittävimpiä vuosia.

Kun kaksi vuotta sitten avasin Bloggerin uudelleen, puhalsin pölyt pois tietokoneen näppäimistöltä ja aloin taas kirjoittamaan, tuntuu kuin olisin ollut kotona. Tämä blogi on ollut mulle se paikka, jossa voin toteuttaa itseäni ja jakaa ajatuksiani ja elämääni lukijoilleni. Oon jakanut tänne elämäni vaikeimmat hetket, onnistumiset, syvällisemmätkin ajatukset, pinnalliset hömpänpömpät ja kaiken siltä väliltä. Tämä blogi on opettanut mua uskomaan itseeni ja osaamiseeni. Vaikka jo vuosia on puhuttu siitä, että blogien aikakausi on ohi - mä en ole sitä mieltä. Pelkäsin aluksi, että en enää saisi kasvatettua laajaa lukijakuntaa, koska aloitin uudelleen ehkä jo liian myöhään, mutta se ei ollut totuus. Kiitokset Eetulle, joka patisti mut aloittamaan mun intohimoni uudelleen. Ehkä kliseistä, mutta tuntuu, että puhkesin kukkaan uudelleen blogin aloittamisen myötä.


Sosiaalinen media on nuori ala, joka muuttuu paljon ja välillä mukana pysyminen on tuottanut harmaita hiuksia. Voinko menestyä, jos en pyöritä blogin lisäksi myös podcastia tai Youtube-kanavaa? Mä olen oppinut sen, että jokaisessa eri kanavassa ei tarvitse vaikuttaa, jos se ei tunnu yhtään omalta jutulta. Tein aikaisemmin Youtube-videoita, mutta en ollut niissä ollenkaan oma itseni ja tein sitä lähinnä vain sen takia, koska muutkin. Never again.

Mä olen myös oppinut sen, että en voi jakaa sosiaalisen median kanaviini ihan kaikkea, mitä ehkä haluaisin. Kavereiden kesken kuvatut läppävideot ei välttämättä avaudu kaikille samalla tavalla ja jotkut voisivat käsittää ne väärin. Mun postaukset ja kuvat tavoittaa aika ison määrän ihmisiä, joten ihan mitä tahansa en voi kirjoittaa ja jakaa. 

Bloggaaminen ammattina ei ole mikään päivänselvä asia. Kirjoittelin viime vuonna, että haluaisin tehdä tätä joskus yrittäjänä. En ole ihan varma, milloin voi kutsua itseään ammattibloggaajaksi ja milloin olet vain harrastelija, mutta kaupallisten yhteistöiden suunnittelu ja toteutus ovat oikeasti välillä tosi stressaavaakin työtä ja se, miten paljon aikaa yhden kamppiksen toteutukseen menee alusta loppuraportointiin saakka. Oon oppinut entistä enemmän siitä, miten vaikuttajamarkkinointi toimii ja kuinka raakaakin se saattaa olla välillä. Trust me - helpommin tienaat elantosi vaikkapa siellä kaupan kassalla, kuin somea tekemällä. Tällä alalla ei helposti rikastuta ja ne, ketkä voivat tehdä pelkästään tätä ammatikseen, ovat kovan uurastuksen tehneet ja tekevät sitä edelleen. 


Nämä tuhannet tunnit mitä mä olen tämän blogin eteen uhrannut, on ollut ehdottomasti parasta, mihin voi aikansa käyttää. Oon oppinut paljon itsestäni näiden vuosien aikana. Oon päässyt toteuttamaan itseäni monella tapaa, niin kameran edessä kuin takana ja mun intohimo muotiin sen kuin vain kasvaa. Joku saattaisi ajatella, että eikö viikoittaiset asukuvaukset ala jo kyllästyttää, niin ei - päinvastoin! Oon niin monesti sanonut Eetulle, että en malta odottaa, että päästään taas kuvaamaan blogiin matskua. Tuntuu niin upealta, että oon löytänyt elämääni tällaisen asian, jonka työstäminen on mulle kuin henkireikä. Uskaltaisin myös väittää, että oon kehittynyt myös tekstin tuottamisessa. Vaikkei nämä mun tekstit mitään kaunokirjallisuutta ole, niin olen huomannut kehittyneeni paljonkin.

Oon myös oppinut sen, kuinka tärkeää on käyttää vaikutusvaltaansa. Sitähän me ollaan, vaikuttajia, influencereita, you name it - ja meillä on oikeus käyttää vaikutusvaltaamme. Hyvä esimerkki nyt olleet eduskuntavaalit; olin niin onnellinen kun näin, kuinka moni bloggaaja kannusti muita menemään äänestämään. Tärkeitä asioita, joista pitää puhua.

Ilman blogia en rehellisesti uskalla edes kuvitella, missä tilanteessa olisin nyt. Haluan kiittää teitä mun lukijoitani siitä, että olette pysyneet mukana mun menossa. Teidän ansiosta jaksan nousta joka aamu sieltä sängynpohjalta, ottaa kameran kouraan ja toteuttaa itseäni ja visioitani inspiroidakseni teitä. Oon käynyt niin syvissä vesissä tässä parin vuoden aikana ja uskallan käsi sydämellä väittää, että blogi on yksi iso syy siihen, miksi jaksan edelleen pysyä näinkin positiivisena elämää kohtaan. Tämä blogi on tuonut mun elämään niin paljon hyvää. Lukuisia hyviä ystäviä, kokemuksia, uskomattomia mahdollisuuksia mistä pystyin joskus vain haaveilemaan ja rutkasti itseluottamusta. Oon niin kiitollinen kaikesta, mitä tämä blogi on mun elämääni tuonut. 


Laitoin tähän postaukseen kuvituskuviksi blogikuvia viimeiseltä kahden vuoden ajalta ja on kivaa huomata, miten epävarmasta naisesta onkin kasvanut itsevarmempi ja itsensä kunnialla kantava nainen. Ja hei, mähän jopa hymyilen hampaillani kuvissa, mitä en vielä pari vuotta sitten uskonut ikinä tapahtuvan! Saattaa kuulostaa ihan pieneltä ja mitättömältä asialta, mutta epävarmuudet on seurannut mua koko elämäni ja blogin ansiosta oon oppinut hyväksymään itseni askel kerrallaan. 

Iso kiitos siis sinne ruudun toiselle puolelle, että saan kirjoittaa teille muodista, kauneudesta ja omasta elämästäni ja on ihanaa, että voitte inspiroitua tuottamastani sisällöstä. Kirjoittaminen on ollut mulle itse asiassa aika terapeuttista ja asioiden sekä tunteiden purkaminen on auttanut mua käsittelemään elämäni ylä- ja alamäkiä. Liki 300 postausta on mahtunut näihin kahteen vuoteen ja kyllä, juttua vieläkin riittää. 

Kiitos, kiitos, kiitos teille jokaiselle! 


Rakkaudella,

INSTAGRAM

PINTEREST