tiistai 29. tammikuuta 2019

PARI PUHELINRÄPSYÄ


1 & 2. Käytiin kuvailemassa Töölönlahdella pari kamppiskuvaa ja lopputulos löytyy tästä postauksesta. Toi asun takki on todella ihana, mutta aivan liian ohut näihin koviin pakkasiin. Nyt on kuitenkin ilmat vähän lauhtumassa, joten pääsen ehkä käyttämään tätä takkia taas!


3. Löysin kirpparilta nämä ihanat ''pappahousut'' ja yllätyin, kuinka istuvat nämä oli! Mun on tosi vaikea löytää sopivia housuja, sillä mulla on aika isot reidet mutta todella pieni vyötärö, joten housut jää aina vyötäröstä liian isoksi. Nämä oli kuitenkin tosi hyvät vyötäröstä ja lahkeita käärimällä myös sopivan pituisetkin. Oon käyttänyt näitä nyt sukkahousujen kanssa, sillä nää on aika ohkasta kangasta Suomen talveen. Pitää käydä kuvaamassa asukuvat näiden kanssa jossain vaiheessa, niin näette miltä nämä näyttää!

4. Personalplannerin kanssa tehdyn yhteistyön tiimoilta sain suunnitella itselleni oman kalenterin! Kerroinkin Instagram Storyn puolella enemmän tästä kalenterista ja on ollut tosi kivaa kirjoittaan itse menot ylös puhelimen kalenterin sijaan. Kalenterin sai siis suunnitella itse kansia ja sivujen ulkoasua myöden ja viikkonäkymiin voi lisätä vaikkapa to do -listoja tai viikon treenipäiväkirjaa. Niin kätevä!


5. Mun lemppariruoka tofupastan lisäksi on ehdottomasti tofutortillat! Salaattia, kurkkua, salsaa, fetaa aurinkokuivattujen tomaattien kera sekä maustettua tofua - täydellistä! Voisin syödä tortillaa vaikka joka päivä, sillä en varmaan ikinä siihen kyllästy vaikka samoilla täytteillä menen lähes aina.

6. Oon vihdoin löytänyt itselleni sen nopean ja helpon arkimeikin, jonka teen aina silloin, kun en jaksa mitenkään kummemmin panostaa tai kikkailla esimerkiksi luomiväreillä. Kiinnostaisiko teitä nähdä päivitetty arkimeikkirutiini täällä blogissa?


7. Nää H&M Homen alennuksista ostetut peilit on ihan mun lempparit! Meillä ei ole seinillä hirveästi mitään - näiden lisäksi löytyy Artekin juliste, joten seinät vielä hieman ammottavat tyhjyyttään. 

8. Mun Instagram-seuraajat pääsi seuraamaan Storyn välityksellä mun viime torstain erittäin ikimuistoista bussimatkaa... Lähdettiin ihan aikataulussa Helsingistä kohti Poria, mutta Karkkilan kohdalla meidän bussista irtosi rengas ja oli aivan kymmenistä senteistä kiinni, ettei se osunut meitä vastaan tulevaan rekkaan. Vauhtia bussilla oli ainakin 80 km/h, mutta kuski oli tosi ammattitaitoinen ja sai bussin pysymään kaistallaan vaikka se jonkin verran heittelehtikin tiellä. Rengas ei onneksi osunut mihinkään ja vastaan tulevat autot huomasi sen ajoissa. Sydän jätti kyllä pari lyöntiä välistä, sillä tossa olisi voinut tapahtua mitä vaan - selvittiin onneksi säikähdyksellä. Bussi sekä rengas jäi Kakkostien varrelle ja me jatkettiin matkaa seuraavalla bussilla, joka nappasi meidät kyytiin tien reunasta. Sellanen torstai.


9. Milli rakastaa mennä saunan jälkilöylyihin nukkumaan ja hän oikein huusi oven takana, että voitaisko päästää hänet välillä saunomaan.. :D.

10. Maxin kanssa tuli eläinlääkärireissu, sillä korva alkoi vaivaamaan ja Max alkoi roikottomaan korvaansa sekä raapimaan sitä. Korvatulehdus siellä sitten todettiin ja saatiin lääkkeet mukaan. Max oli eläinlääkärissä käynnin jälkeen vähän apeana sekä korva on varmasti tosi kipeä, mutta toivotaan, että lääkkeistä olisi apua.


11 & 12. Lauantaina juhlittiin Empun ja Niken synttäreitä ja laittauduin kunnolla pitkästä aikaa. En edes muista, milloin olisin viimeksi kihartanut hiukseni - harvinaista herkkua siis! Oli ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa, sillä oon nyt päässyt vähän harvemmin Porin suunnille käymään.


13. Vanha rouva Milli ilmeestään päätellen ei oikein tykännyt olla kuvattavana. Mun pikku höpöhousu. 

14. Paluumatka Helsinkiin sujui vähän rauhallisemmin ja renkaat pysyi tässä bussissa paikoillaan :D. Oli ihan mieletön ilma koko matkan ajan ja ihastelinkin vaan toinen toistaan upeampia maisemia bussin ikkunasta. Suomi on aivan mielettömän kaunis maa ja saan olla kyllä kiitollinen siitä, että saan asua täällä. Vaikka välillä kaipaisikin vaan palmujen alle jonnekin lämpimään, on tää talvikin kaunis vuodenaika, josta pitäisi vaan osata nauttia täysin rinnoin!


15 & 16. Kävin viime sunnuntaina työkavereiden kanssa dinnerillä ja söin ekaa kertaa O'Learysissa. En oo mikään burgereiden suurin fani ja varsinkin kasvisburgerit harvoin on hyviä, joten päädyin ranskalaisiin, sipulirenkaisiin ja mozzarellatikkuihin. Toimii aina! Oli todella kiva ilta, vaikka tosi moni joutuikin valitettavasti perumaan tulonsa.

2 kommenttia:

  1. Nää postaukset on kivoja ja päivitetty arkimeikki olis kiva 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pitää laittaa korvan taa ja toteuttaa se myöhemmin :)

      Poista

Follow

PINTEREST