sunnuntai 23. joulukuuta 2018

ELÄMÄNMUUTOKSIA

Kuvat: Janina

Tää vuosi on ollut aikamoisia elämänmuutoksia täynnä - ammattiin valmistumista, menettämistä, muuttoa uuteen asuntoon ja nyt viimeisimpänä: uusi työ! Löysin vihdoin itselleni kivan työn, jota voin tehdä tämän bloggaamisen ohella. Oon tosi innoissani tästä uudesta stepistä mun elämässä ja en malta odottaa, mitä kaikkea on luvassa. Muutama työpäivä on jo takana ja on niin ihanaa, kun voi tulla töihin hymy korvissa ja lähteä myös sieltä hymy entistä enemmän korvissa - tää työ on niin mun juttu. En olisi missään nimessä uskonut siihen, että voisin lopettaa tämän elämäni kamalimman vuoden kivoissa merkeissä. 


Kaikki muuttuu jälleen ja oonkin antanut elämän kuljettaa mua omalla painollaan ja se on näköjään kannattanut. Luotan siihen, että kaikki tapahtuu ajallaan ja vaikeuksien jälkeen voi tapahtua hyvääkin. Oon kulkenut todella syvissä vesissä viimeiset puoli vuotta, mutta täältä sitä vaan noustaan vaikka mikä olis. Oon nyt vasta itsekin tajunnut, kuinka vahvana oon pysynyt kaiken tän keskellä, mitä oon joutunut käymään läpi. Ehkä se iskä sieltä jostain vähän tuuppailee mua jatkamaan eteenpäin. ♡ Jos siellä ruudun toisella puolella sulla on meneillään jokin hankala elämäntilanne, mä lupaan että kaikki järjestyy. Kaikki tapahtuu ajallaan - pitää vaan pysyä vahvana ja luottaa siihen. 


Näissä tunnelmissa joulun viettoon! Hyvää joulua teille jokaiselle 

2 kommenttia:

INSTAGRAM

PINTEREST