torstai 6. joulukuuta 2018

10 X KIITOLLINEN

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


1. Oon kiitollinen siitä, että mulla on katto pään päällä ja rahaa millä ostaa ruokaa. Sen lisäksi oon niin kiitollinen, että voin asua täällä Kalliossa kauniissa kodissa yhdessä Eetun kanssa, sillä jo yläasteikäisenä haaveilin Helsingin kantakaupungissa asumisesta. Täällä sitä nyt ollaan!

2. Oon kiitollinen siitä, että mulla on perhe. Perhe, missä rakastetaan, välitetään ja ollaan yhdessä. Kaikilla sitä perhettä ei ole.


3. Oon kiitollinen siitä, että oon löytänyt rinnalleni noinkin ihanan miehen, kuin Eetu on. Ollaan kuin paita ja peppu ja jokainen hetki Eetun kanssa on kullanarvoinen. Voin puhua Eetulle kaikesta, voin itkeä vaikka monta tuntia murheitani, mutta aina päivän päätteeksi mulla on hyvä mieli. Eetu saa mut aina paremmalle tuulelle ja en tiedä mitä tekisin ilman häntä. Saan olla kiitollinen siitä, että saan kokea rakkauden.

4. Oon kiitollinen siitä, että oon päässyt jo nuoresta pitäen näkemään maailmaa. Haluaisin olla kokoajan menossa jonnekin ja matkustelu on yksi parhaimmista asioita mitä tiedän. Monta paikkaa on nähty ja monta paikkaa on vielä näkemättä.


5. Oon kiitollinen siitä, että mulla on maailman ihanimmat ystävät. Vaikka mun parhaimmat ystävät asuukin miltein 300 kilometrin päässä, ollaan yhteyksissä päivittäin ja aina kun nähdään, tuntuu ettei oltais ikinä oltu erossa. Oon aika ajoin tuntenut oloni yksinäiseksi täällä Helsingissä, sillä mulla ei ole ollut täällä hirveästi ystäviä. Nyt oon kuitenkin tutustunut blogin kautta moneen huipputyyppiin, josta saan olla kiitollinen!

6. Oon kiitollinen siitä, että saan kirjoittaa tätä blogia, ottaa kauniita kuvia ja jakaa teille elämäni hyvät ja myös ne huonot hetket. Te, blogini lukijat, olette piristysruiske mun jokaisessa päivässä. Kiitos, kun luette. Myös palautteet yhteistyökumppaneilta onnistuneista yhteistöistä lämmittää mieltä ja saan olla super kiitollinen kaikista aivan upeista mahdollisuuksista, mitä saan tämän blogin kautta tehdä.


7. Oon kiitollinen siitä, että oon herännyt tähän päivään terveenä. Se ei ole itsestäänselvyys ja vaikka kuinka pitäisi itsestään huolta ja eläisi terveellisesti, se ei ole taattua että pysyisit terveenä. Jokainen päivä ja viikko on voittoa.

8. Oon kiitollinen siitä, että saan asua Suomessa. Vaikka yksi mun haaveeni on asua ulkomailla, on Suomi mulle aina se koti. Täällä saa nauttia neljästä vuodenajasta ja puhtaasta sekä kauniista luonnosta. Suomen luonto on käsittämättömän upea ja siitä meidän jokaisen pitäisi pitää huolta.


9. Oon kiitollinen siitä, että iskä oli elämässäni 20 vuotta. Saan olla kiitollinen jokaisesta hetkestä mitkä sain viettää iskäni kanssa. Vaikka olisin halunnut, että hän näkisi kuinka kasvan aikuiseksi tai olisi läsnä kun menen naimisiin, oon kiitollinen siitä, että hän oli läsnä lapsuudessani ja nuoruudessani sekä antoi mulle kaikki avaimet elämään. Iskä on mukana menossa sitten sieltä ylhäältä.

10. Oon kiitollinen siitä, että saan elää. 

___

Mistä sä olet kiitollinen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow

PINTEREST