maanantai 25. kesäkuuta 2018

PIENIN ASKELIN


Heippa - mä täällä taas  

Viime päivät on mennyt lähinnä käytännön asioita hoitaessa. Vieläkin en oikein käsitä sitä, että en oikeasti näe isääni enää koskaan, mutta kaikki oikeasti helpottaa ajallaan ja asioiden käsittely vie aikaa. Vaikka isäni on nyt poissa, hän on silti läsnä mun elämässäni aina.

 Kiitos jokaiselle jotka olette olleet mun tukena ja kiitos tuhannesti osanotoista. On tullut taas huomattua ketkä niitä oikeita ystäviä on, ketkä kyselee miten mulla menee ja tulevat moikkaamaan. Rakkaat pysyy ympärillä niin hyvinä kuin vaikeinakin hetkinä. Ystävien ja perheen tuki on ollut älyttömän tärkeää ja ilman tätä tukea tämä kaikki surutyö olisi tuplaten vaikeampaa.


Mun oloani on helpottanut paljon ulkona luonnossa oleminen ja käyminen paikoissa, missä olen ollut isäni kanssa ja mistä tulee mieleen muistoja. Eetu on vienyt mua ympäri Satakuntaa autolla ja se on tehnyt kyllä hyvää. En suosittele jäämään kotiin neljän seinän sisälle, mutta joinakin päivinä myös sekin on ihan ok. On huonoja ja hyviä päiviä. 

Blogihommia on kertynyt kauhea kasa, mutta en jaksa ottaa niistä sen kummempaa stressiä. Teen kaiken päivä kerrallaan ja oman jaksamiseni mukaan. Suru pitää käsitellä ja töihin uppoaminen ja kaiken syrjään siirtäminen ei välttämättä oo se oikea keino käsitellä surua. Jokainen ihminen on silti yksilö ja toimii niin miten parhaakseen näkee.


Oon lähdössä tänään pitkästä aikaa Helsinkiin hetkeksi, jonka jälkeen tulen taas takaisin tänne kotikotiin. Tällä hetkellä on se fiilis, etten haluaisi olla sekuntiakaan yksin ja voimat on tosi lopussa ja ajatukset ei oikein tahdo kulkea. Kaikki helpottaa ajallaan ja tärkeintä on, että iskä ei enää kärsi ja hänellä on nyt rauha ja hyvä olla. Se on oikeasti nyt kaikkein tärkeintä. Pienin askelin, päivä kerrallaan, kaikki ajallaan.

2 kommenttia:

  1. Ihan äärettömän vahva nainen sä oot <3 Blogi on todellakin nyt kakkonen, otat aikaa itelles ja surutyölle just niin paljon kun hyvältä tuntuu. Lämpönen halaus vielä sinne ja paljon jaksamista, oot ajatuksissa♥♥

    VastaaPoista

Follow

PINTEREST