perjantai 23. maaliskuuta 2018

4 VUOTTA

Vuosi 2013. 

Olin juuri muuttanut omilleni ja aloittanut uudessa koulussa. Olin törmännyt sattumalta Eetuun pari kertaa koulun rappusissa sekä käytävillä ja tiesin, että hän on mua pari vuotta vanhempi ja opiskelee liiketaloutta. Ajattelin vaan, että onpa kivan näkönen tyyppi, mutta en ikinä alkanut sitten miettimään asiaa sen kummemmin. 

17.10.2013 Eetu tuli laittamaan mulle Facebookissa viestiä. Muistan, kun näin Eetun nimen mun puhelimessa, sydän alkoi hakkaamaan tuhatta ja sataa ja mietin, että miksi se haluaa puhua mulle. Tuntui jotenkin todella oudolta. Puhuttiin siinä sitten jonkin aikaa Facebookissa, kunnes päätin etsiä Eetun Kik-nimimerkin jostain (Muistatteko Kikin?? Apua mikä mesta!) ja rohkenin jatkamaan keskustelua siellä ja pyytämään Eetun puhelinnumeroa. Sen jälkeen ei ole tullut päivääkään, että ei oltais puhuttu toisillemme. En kuitenkaan tässä vaiheessa vieläkään ajatellut sitä, että mä oikeasti rakastuisin häneen. Ja vielä näin kovasti.

Eetu muutti myös pari kuukautta mun jälkeeni ensimmäiseen omaan asuntoonsa ja kävi ilmi, että hän muutti samalle kadulle muutaman sadan metrin päähän mun asunnosta. Oon miettinyt kauan tätä, että oliko tämä joku merkki, että muutettiin samalle kadulle näin lähekkäin. Alettiin käymään enemmän toistemme luona, höpistiin kaikesta taivaan ja maan väliltä ja tutustuttiin toisiimme. Ensivaikutelma Eetusta oli ujo. Hän oli todella ujo. Itse oon aikamoinen hölösuu ja yritinkin pitää keskustelua yllä mun typerillä vitseillä. Ajattelin jo, että toi ei enää ikinä halua nähdä mua uudestaan :D.

Talvea kohti mennessä myös alkoi tulemaan vastoinkäymisiä. Oltiin molemmat ehkä aika hukassa omien elämien suhteen. Riideltiin paljon ja oltiin on-off-suhteessa. Se, jos mikä raapii sisältä palasiksi, kun ei tiedä miten päin olisi ja mitä pitäisi tehdä. Olin todella masentunut tuolloin, enkä ikinä ole varmaan käynyt niin pohjalla. Eihän rakkauden pitäisi sattua näin paljon? 

Koulu alkoi myös menemään aikamoista alamäkeä tuolloin. Yritettiin päästää toisistamme irti monen monta kertaa, mutta ei pystytty siihen. Aina me palattiin toistemme luo ja haluttiin yrittää uudestaan, vaikka ei tarkalleen edes osattu sanoa, missä mättää. Me molemmat tehtiin virheitä ja satutettiin toisiamme, mutta joskus sitä täytyy kulkea helvetin läpi että pääsee taivaaseen. En ikinä unohda sitä hetkeä, kun tajusin olevani rakastunut. Se hetki oli tunteiden vuoristorataa, kun kerroin hänelle rakastavani häntä. 

Valvoin öitä, koska odotin aina, että Eetu laittaisi mulle viestiä yön pikkutunteina, että hän haluaisi tulla mun luo tai hän haluaisi minut hänen luokseen. Mä vaan odotin ja odotin ja petyin monen monta kertaa. Mä tein kaikkeni Eetun vuoksi. Mä olin todella sinisilmäinen ja uskoin aina vaan hyvään, vaikka sisälläni oli kokoajan aivan jäätävä tunnemyrsky, mutta samalla vain pelkkää tyhjyyttä. Syksy ja talvi oli mulle niin hämärää aikaa, että mä en muista niistä nykypäivänä enää hirveästi mitään. Mä muistan sen, että oli aina vaan pimeää, joka on toisaalta aika pelottavaa.



Kului melkein puoli vuotta. 

Keväällä tapahtui muutos. Vietin Eetun kanssa monta vuorokautta putkeen yhdessä ja kaikki alkoi taas tuntumaan oikealta. Mulla oli aina hyvä olla Eetun kainalossa, mutta tuolloin se tuntui erilaiselta. Sellaiselta, että kaikki alkoi loksahtelemaan paikoilleen pikku hiljaa. 

23.3.2014 päätettiin Eetun kanssa, että tästä lähin ollaan yhdessä ihan virallisesti. Ei enää sekoiluja eikä salailuja, vaan ollaan ihan oikeasti yhdessä, että me ollaan pari. Tuntui, että kivi vierähti sydämeltä. Ei mennyt hirveän kauaa, kun alettiin miettiä tulevaisuutta. Eetu valmistuisi pian koulusta, mutta mun koulu Porissa oli mennyt ihan harakoille. Eetu halusi muuttaa Helsinkiin mahdollisimman pian ja mä olin suunnitellut muuttavani sinne vasta kun valmistun. 

Kohta me katsottiinkin jo vuokrakämppiä Helsingistä ja me muutettiin syksyllä 2014 Kallioon. Olin tosi varma tästä muutosta, koska Pori oikeastaan vaan ahdisti ja ihmiset sekä paikat toivat mieleen vaan pahoja muistoja. Mä päätin pitää välivuoden ja selvitellä päätäni ja miettiä, mihin alalle haluan. Näin jälkeenpäin mietittynä välivuosi ei ollut ihan paras juttu, koska kieltämättä vähän harmitti katsoa, kun muut kaverit valmistui ja mä vasta olin päässyt alkuun koulussa. Parempi myöhään kun ei milloinkaan - valmistun vihdoin ensi kuussa. Ja vieläpä etuajassa!

Vuodet Helsingissä oli kuin aloitus puhtaalta pöydältä. Vaikka menneet ajat edelleen kaiversi takaraivossa ja toipumiseen meni aikaa, voin sanoa, että se oli kaiken tän arvoista. Ilman sitä matkaa mikä yhdessä tänne on kuljettu, ei olisi meitä. 

Mulla ja Eetulla menee tällä hetkellä paremmin kuin hyvin. Me ollaan onnellisia, meillä on samat kiinnostuksen kohteet, meidän rakkaus on aivan uskomaton vahva side ja ollaan kuin paita ja peppu. Rakastun Eetuun päivä päivältä vaan kokoajan enemmän enkä oo ikinä kokenut tällaista rakkautta. Eetu on opettanut mulle niin paljon asioita ja ollut mun tukena varsinkin nyt näin vaikeina aikoina. Ilman Eetua tää olisi liian rankka matka kuljettavaksi. Näihin neljään vuoteen on mahtunut vaikka mitä, mutta yksi asia se vaan pysyy - ja se on rakkaus. Rakkaus voittaa aina.

Rakastan sinua, Eetu. 

6 kommenttia:

Follow

PINTEREST