tiistai 30. tammikuuta 2018

RAITOJA HIUKSIIN

RAITOJA HIUKSIIN
tiistai 30. tammikuuta 2018
Read post

Oon potenut tässä syksystä asti pientä hiuskriisiä, koska tasainen musta hiusväri alkoi tökkimään ja kaipasin vähän jotain luonnollisempaa vivahdetta. Äidilläni on kampaajan koulutus takana, mutta hän ei ole tehnyt enää vuosiin kyseisen alan töitä, joten hän ei uskaltanut alkaa vaalentamaan pitkiä kutrejani kotona ja hän suositteli mua menemään ihan liikkeeseen tämän prosessin tekemiseen. Sain joululahjaksi lahjakortin kampaajalle ja hetken mietiskelyn jälkeen päätin sen, että haluan vähän vaaleampia lämpimiä ruskeita raitoja piristämään ilmettä. 


Kävin värjäyttämässä nämä hiukset mun entisen kotipaikkakunnan paikallisessa mestassa Parturi-Kampaamo Katri Johannalla. Oon jo ihan pikkutyttönä käynyt leikkauttamassa ja värjäyttämässä hiuksiani siellä! En ollut pitkään aikaan käynyt kampaajalla, koska äitini on hoitanut monien vuosien ajan mun hiukset, joten kieltämättä vähän jännitti.


Oon kuitenkin aivan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen! En halunnut liian radikaalia muutosta, joten nämä raidat on just sopivat - ei liian tummat, eikä liian vaaleat. Välillä kyllä vähän hävetti, koska näissä mun hiuksissa on aikalailla tekemistä, mutta kampaajani Henna oli erittäin tehokas ja näiden raidoittamisessa ja tyven värjäyksessä meni noin kolme tuntia. Pesun yhteydessä laitettiin vielä sävyte näihin ja näistä tuli juuri sellaiset, kun olin toivonut. Jossain valossa ja kuvissa hiukset näyttää tosin vielä tosi tummilta, mutta luonnonvalossa huomaa kyllä sen, että niitä raitoja sieltä löytyy!


Pienilläkin muutoksilla saa yleisilmettä muutettua todella paljon! 


torstai 25. tammikuuta 2018

EXTRASTI RENTO

EXTRASTI RENTO
torstai 25. tammikuuta 2018
Read post

ASU

Takki - Forever21
Paita - Mango
Culottesit - Boohoo
Kengät - Dr. Martens
Lakki - Zara
Kassi - Marimekko
Huivi - Cubus



Mun blogia lukeneet varmasti tietää sen, että rakastan pukeutua rentoihin vaatteisiin. Tällä kertaa halusin laittaa sen rentouden maksimiin, vaikkakin onkin joku typerä sääntö, missä ei muka löysiä vaatekappaleita ei saisi yhdistää toisiinsa. Löysä paita, kireät housut ja toisinpäin - blaah! Mä yhdistän juuri ne vaatteet mitkä mun mielestä näyttää hyvältä ja tunnen oloni niissä mukavaksi.

 Mun viimeisin postaus käsitteli raitapaitatrendiä ja tässä onkin nyt yksi hyvä esimerkki siitä, miten mä tykkään yhdistää oversize kauluspaitaa. Talvella ohutta kauluspaitaa voi ihan huoletta käyttää - itsekin laitoin paidan alle vielä ihan normaalin mustan pitkähihaisen. Ei tullut kylmä, vaikka sitä luulinkin. Myös kesäiset culotteshousut voi yhdistää talvella, kunhan vaa laittaa paksut sukkahousut housujen alle. Mä käytän nykyään tosi harvoin culotteseja, mutta tämän raitapaidan kanssa tiesin heti haluavani yhdistää ne juuri näiden housujen kanssa. Paidan väreihin vielä mätsäävä kangaskassi ja i'm ready to go.

ps. Mietin hetken että mikä mun kasvoissa on erilaista, kunnes tajusin että olin unohtanut peitevoiteen kokonaan kulmakarvojen alta, millä yleensä siistin kulmien rajat. Älkää siis säikähtäkö pientä sotkuisuutta kulmakarvoissa.. :D
maanantai 22. tammikuuta 2018

TRENDI - RAIDAT

TRENDI - RAIDAT
maanantai 22. tammikuuta 2018
Read post

KUVAT - PINTEREST

Raidat ovat aina muodissa, mutta keväisin raidat ovat esillä entistä enemmän. Mikäs sen freesimpi valinta kuin värikkäät raidat! Oon itse alkanut tykkäämään raitakauluspaidoista ja perus tyköistuva malli ei ole mun mieleen, joten onneksi on tarjolla myös rentoa mallia. Kauluspaita toimii niin arjessa kuin juhlassakin ja niihin on lisätty myös esimerkiksi röyhelöitä tai muita yksityiskohtia piristämään ilmettä entisestään. Jokaiselle jotakin!

Jos haluaa asuun vähän enemmän räväkkyyttä, voi raitapaidan kanssa yhdistää samanlaiset housut. Aion ehdottomasti kokeilla tätä raitaa raitojen kanssa yhdistelmää joskus! Punavalkoinen raitapaita on klassikko ja toisena tulee tietenkin mustavalkoinen versio. Jos asukriisiä pukkaa, niin raitapaita varmasti pelastaa tältä kriisiltä, sillä se toimii aina!
torstai 18. tammikuuta 2018

MITEN OIKEASTI MULLA MENEE?

MITEN OIKEASTI MULLA MENEE?
torstai 18. tammikuuta 2018
Read post

ASU

Takki - Forever 21
Neule - Monki
Housut - Monki
Kengät - Dr. Martens
Pipo - H&M

_____________________________________

Oon ollut nyt nämä viime päivät tai oikeastaan viikot aika hukassa. Hukassa blogin suhteen ja oikeastaan koko elämänkin kanssa. Mulla on ollut kunnon inspiraation ja motivaation puute ja tuntuu, että en saa tuotua tänne blogiin sellaista sisältöä, mitä te haluaisitte lukea. Saatan heräillä yöllä monta kertaa ja alkaa pohtimaan kaiken muun harmin keskellä myös sitä, että mitä sitä sitten ensi viikolla postaisi, kun ei ole harmaita aavistustakaan. Silloin viime keväänä kun päätin alkaa bloggaamaan uudestaan, lupasin sen itselleni etten enää tee tästä taakkaa tai pakkopullaa. 


Oon ollut älyttömän stressaantunut koko talven. En haluaisi että oman elämän murheet heijastuisi liikaa blogiini, sillä haluaisin tän olevan positiivinen paikka missä saa heittää aivot narikkaan ja lukea kaikkea kivaa ja mielenkiintoista liittyen muotiin ja kauneuteen. Mutta jos oma elämä on päivä toisensa jälkeen yhtä alamäkeä ja hullunmyllyä, on kieltämättä motivaatio vähän hukassa. 

Mulla on paha tapa verrata itseäni toisiin ja vaadin itseltäni ihan liikaa. Oon ehkä vähän liiankin perfektionisti ja oon ihan älyttömän tarkka esimerkiksi siitä, minkälaisia kuvia julkaisen mun blogiin. Jos jotkut kuvaussessiot epäonnistuu, heitän hanskat tiskiin heti. Haluaisin päästä tästä eroon, koska tämä jos joku vaan lisää mun stressitasoa ja sitä, että haluan kokoajan vain suorittaa ja suorittaa täydellisesti.

Reetta kertoi postauksessaan aika hyvin myös toista mieltäni painavasta asiasta. Oon myös miettinyt sitä, että onko asupostaukset tarpeeksi kiinnostavia, koska mun asut ei ole sen kummoisempia. Tykkään postata tänne välillä tosi panostettuja asukokonaisuuksia ja välillä myös ihan niitä arkisiakin perusasuja. Ja niitä oikeastaan paljon enemmän. Kiinnostaako ne arkiasut ketään, vai kiinnostaako ihmisiä nykyään sellaiset asut, mitkä ovat kuin suoraan muotiviikoilta? Tässä postauksessa näätte nyt mun ihan tavallisen arkiasun. Mulle tyypillinen ylisuuri takki, muhkea neule ja erikoiset housut. Ja ne maiharit, tottakai. 


Välillä on hyviä hetkiä ja välillä huonoja ja oon yleensä aina selvinnyt pienestä inspis- ja motivaatiokadosta tekemällä asioita joista pidän mököttämisen sijaan, mutta nyt kiikastaa jostain ja energiataso tuntuu olevan ihan nollissa. Bloggaaminen on aika luovaa hommaa ja tuntuu, että pienikin stressi saa sen luovuuden katoamaan kuin tuhka tuuleen. En tiedä saitteko mitään selkoa tästä mun postauksesta, mutta tällä hetkellä mun päässä pyörii asioita niin paljon, että niitä on vaikea edes kokoa järkevästi yhteen postaukseen. 

Pitäisi nyt vaan osata rauhottua, saada stressi jotenkin hallintaan ja ottaa hyvä ote tämän blogin kanssa jälleen. Ja lakata vertaamasta itseäni liikaa muihin. 
tiistai 16. tammikuuta 2018

PUHELIMEN KÄTKÖISTÄ

PUHELIMEN KÄTKÖISTÄ
tiistai 16. tammikuuta 2018
Read post

1. Vielä vuosi sitten ens olis ikinä uskonut hymyileväni hampailla missään kuvissa, mutta nyt oon rohkaistunut, vaikka toi mun hammasrivi ei mikään nätti ole.

2. Oltiin viime viikolla Twixin pr-tilaisuudessa ja saatiin tehdä Ripple Maker koneella mistä tahansa kuvasta meidän kahveihin kuvat! Eetu teki cockerspanielista ja mun kahviini päätyi mun kissa Milli. Nenä jäi tosin matkan varrelle ja naureskeltiinkin tätä pariin otteeseen, sillä jos Milli tämän näkis niin ei hyvä heiluis! Tää kuva on itseasiassa otettu kameralla, koska unohdin ihan kokonaan ottaa puhelimella tästä kuvan, mutta ei se varmaan ihan niin justiinsa ole.

3. Saimaan visiitin jälkeen oli ihanaa palata taas Helsinkiin ja mentiinkin tutustumaan meille ihan uuteen kahvilaan La Torrefazioneen. Tykättiin kyseisestä mestasta niin paljon, että aiotaan ehdottomasti käydä toistekin. Pepemake hirmuille tiedoksi - tuolta saa Pepsi Maxia lasipullossa, taivaallista!

4. Ostin kuihtuneen marjaoksan tilalle lähikukkakaupasta puuvillan oksan, mutta jotain kaveria se kaipas tohon samaan maljakkoon. Kiertelin Clas Ohlsonilla ja silmiini pisti tosi kivannäköiset teko eukalyptusoksat. Lopputuloksen voitte käydä katsomassa Instagramista, josta mut löytää nimellä @emiliakomulainen! Nyt pitää vaan saada tuo puuvilla pysymään hengissä. 


5. Ihana auringonpaiste teki Suomenlinnan rakennuksista oranssihtavat! Saatiin nauttia auringosta ainakin täällä Helsingissä parina päivänä putkeen, mutta nyt taas on paksu pilvikerros taivaalla. Aurinko pliis, tule esiin!

6. Käytiin myös Eetun kanssa Luonnontieteellisessä museossa ja se on yks mun lempparimuseoista täällä Helsingissä! Käytiin Lontoossa aikoinaan samantapaisessa museossa, mutta tää Helsingin kyllä vie sen sata-nolla. Tuolta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista, mutta täytetyn hirven ohi kävellessäni laitan mielelläni silmät kiinni ja kävelen vikkelään ohi. Hirvet on mun mielestä tosi pelottavia. :D

7. Maistoin pitkästä aikaa leipäjuustoa ja en muistanutkaan kuinka hyvää se oli. Pitää ostaa sitä joku päivä kaupasta, nam!

8. Ja lisää aurinkoa....♡ 


9. Meillä oli seinällä kiinnitettynä tällaisia neliön muotoisia kuvia monen vuoden ajan, mutta päätin ottaa ne pois ja laittaa albumiin. Nyt on seinä ihan tyhjänä ja silmä vielä totuttelee tähän! Nämä mustavalkokuvat on jo aika vanhoja ja tossa mun ja Eetun yhteiskuvassa oon 16-vuotias. Aika rientää!

10. Rakastan asua meren läheisyydessä ja oon oikeastaan aina asunut lähellä rannikkoa. Meren kohina saa rauhoittumaan ja auringonlaskut näyttää erittäin kauniilta meren rannalta katsottuna. Helsingissä merta on oikeastaan kaikkialla ja sen takia täällä tuuleekin pirullisesti melkein kokoajan, mutta siihenkin tottuu!

11. Vielä vähän Kiikunlähdettä! Tonne pitää vielä joskus palata paremmalla ajalla.

12. Saimaan matkalla ollessamme käytiin katsomassa Imatran Valtionhotellia, joka oli todella kaunis ja kiehtova! Tuo toimii siis nykypäivänäkin hotellina ja olisi todella siistiä päästä yöpymään tuolla. Tämä rakennus näyttää pikemminkin linnalta kuin hotellilta.
sunnuntai 14. tammikuuta 2018

LÄMPÖPATTERI

LÄMPÖPATTERI
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Read post

ASU

Takki - Monki
Paita - H&M
Farkut - Monki
Kengät - Dr. Martens
Pipo - DIY

_____________________________________

Ostin syyskuussa Monkin aleista kuvissa näkyvän takin ja nyt se on vasta päässyt ensimmäisiä kertoja käyttöön. Kyseessä on todellinen lämpöpatteri, joten nollakelit tuntuu jopa liian lämpimältä keliltä tän takin kanssa. Korkeiden kauluksien kanssa ei tarvitse kaulahuivia ja muhkeudensa ansiosta tämä on älyttömän mukava ja tuntuu kuin kävelisi ympäriinsä lämmin peitto päällä! Yhtenä päivänä tuuli todella paljon ja Eetu paleli vieressä, kun taas mulla ei ollut oikeastaan ollenkaan kylmä, vaikka oon aikamoinen vilukissa. iPhonen sääsovellus taisi näyttää tuona päivänä tuntuu iholla -luvuksi -9 astetta, joten tämä takki suorittaa tehtävänsä erittäin kiitettävästi! Niitä kahdenkympin pakkasia odotellessa.. tai sitten ei.

Takin kaveriksi laitoin valkoisen pörröisen paidan ja äitini tekemän pörröpipon. Rakastan teddykangasta ja ajattelin kysäistä äidiltäni, jos hän haluaisi tehdä vielä pipon kanssa mätsäävät hanskat. Sellaiset olisi varmasti superlämpimät, sillä nykyiset sormikkaani on itseasiassa aika ohuet!

Mainitsinkin edellisessä postauksessa hankkineeni Dr. Martensit ja tässä näette ne nyt ihka ekaa kertaa asukuvissa! En malta oottaa, että pääsen yhdistelemään näitä monien erilaisten asujen kanssa. Voisin varmaan hehkuttaa noita tappiin asti, mutta noh - säästän teidät siltä tältä erää.

Palaillaan taas!
keskiviikko 10. tammikuuta 2018

KLASSIKKOPOPOT

KLASSIKKOPOPOT
keskiviikko 10. tammikuuta 2018
Read post

Mun entiset luottomaiharit sanoivat itsensä irti ja päätin, että nyt mä vihdoin hankin itselleni ne kauan haluamani Dr. Martensit. Oon kuullut niin paljon hyvää näistä kengistä ja plussaa on myös se, että näitä voi käyttää lähes vuoden ympäri - karvavuorella varustettuja vanhoja maihareitani ei ihan hirveän lämpimällä kelillä viitsi jalkaan laittaa. Muutenkin maiharit on alkanut olemaan asuissani ja ylipäätänsä koko tyylissäni enemmän sääntö kuin poikkeus, joten laadukkaan parin hankkiminen on tällöin ihan kannattava juttu. Nämä kengät voi kestää monen monta vuotta oikein hoidettuina, joten mielelläni sijoitan kenkiin vähän enemmän kuin ostaisin joka vuosi uudet edellisten hajottua käsiin.


Päädyin siis Dr. Martensin klassikkomalliin kahdeksanreikäiseen 1460:seen. Luin jo hieman etukäteen siitä, että kengät voi alussa tuntua suoraan sanottuen aika kamalalta jalassa, koska nahka ei ole vielä muotoutunut jalan mukaisesti. Yhdestä kahteen viikkoon pitäisi kestää kokonaisuudessaan siinä että kengät on muotoutuneet. Päätin heti ensimmäisellä kerralla kun nämä jalkoihini laitoin lähteä kävelemään ympäri Suomenlinnaa sekä Helsingin keskustaa - illalla kotiin tullessa oli jalat kieltämättä vähän hellinä. Pitää nyt vaan ahkerasti käyttää näitä, niin kohta nää on mun jalassa ihan täydelliset!


Ostin nämä koossa 36 ja onneksi kokeilin tätä mallia jalkaani ennen kuin ostin sen, sillä normaali kengänkokoni 37 oli näissä aivan liian iso. Jos oot siis ostamassa itsellesi Dr. Martenseja, suosittelen että kokeilet yhtä pienempää kokoa. Uskon, että mulla ja mun Martenseilla tulee olemaan edessä pitkä matka yhdessäoloa (...ja aivan liikaa asukuvia, missä nämä popot tulevat näkymään) 
maanantai 8. tammikuuta 2018

BEHIND THE SCENES

BEHIND THE SCENES
maanantai 8. tammikuuta 2018
Read post

Multa kysytään aina välillä siitä, että millä kalustolla kuvaan, miten muokkaan kuvani, miten löydän asukuvauspaikkoja ja kuka ottaa ylipäätäänsä kuvani. Päätin tehdä teille nyt tämmöisen pikkuisen tietopaketin siitä, että miten oikeasti mun blogiin päätyvät asukuvat toteutetaan! Toivon, että tämä vastaisi teidän kysymyksiinne sekä saisitte mahdollisesti myös tästä jotakin vinkkejä.


MILLÄ KUVAAN?

Kuvaan blogini kuvat joko Panasonicin Lumix DMC-G7 kameralla, jossa on 25mm objektiivi tai Canon 6D kameralla, johon objektiiveja onkin sitten jo useampia. Tällä hetkellä mun suosikkiobjektiivi on Canonin 85mm. Välillä myös kuvia tulee otettua Canonin 50mm objektiivilla tai Sigman 24-35mm laajakulmalinssillä. Panasonicin pikkukamera kulkee yleensä matkoilla mukana, joten sillä tulee kuvattua harvemmin. Tuotekuvat otan kyllä aina Panasonicilla, joka toimii ihan loistavasti vaikka olisikin hämärää kotona!

Kameran takana on lähes aina poikaystäväni Eetu, joka kuvaa myös muutenkin eikä vaan pelkästään minua! Eetun portfoliota voi käydä katsomassa täältä. Tällä hetkellä Eetu ottaa vastaan myös hääkuvaustarjouksia yms, joten jos tällaiselle on tarvetta suosittelen kääntymään Eetun puoleen! Hän on kuitenkin alalla vasta harjoittelija, joten hinnastokin on sen mukaan määritelty.


MISSÄ JA MITEN KUVAAN?

Tykkään että asukuvieni tausta sopii asuni kanssa yhteen, eli en mene kuvaamaan streethenkistä asua keskelle peltoa tai fiiniä asua graffitiseinien eteen. Helsingissä on todella paljon kauniita rakennuksia, jonka edustalla saa lähes aina kuvat onnistumaan. Mulla on myös joitain ''vakkaripaikkoja'' minne menen kuvaamaan mikäli en keksi mitään muuta paikkaa, mutta yritän välttää samoissa paikoissa kuvaamista liian usein. Tykkään vaihtelusta! Välillä saatetaan löytää kiva kuvausspotti ihan vaan ympäriinsä kävelemällä ja yllä olevan kuvan paikka löytyi sattumalta, vaikka oltiinkin menossa ihan toisenlaiseen mestaan. Kannattaa siis pitää silmät auki ja ideoida!

Mä harvemmin päätän ottaa asukuvia ihan muuten vaan, vaan yleensä oon jo miettinyt etukäteen sopivan päivän, milloin ei sataisi vettä kaatamalla tai tuulisi kymmenen metriä sekunnissa. Itse asun kokoaminen menee aika fiiliksen mukaan - yleensä päätän vasta samana päivänä mitä puen päälleni. Jonkinlainen visio on silti aina mielessä, mutta lopputulos voi olla silti ihan muuta. 

Tykkään ottaa suhteellisen paljon asukuvia käyttäen jo blogissa ennen nähtyjä vaatteita, koska näin näytän lukijalle kuvan siitä, miten samaa vaatekappaletta voi käyttää useassa eri asussa tehden kuitenkin lookista erilaisen. Välillä tietenkin haluaa laittaa upouudet vaatteet päälle asukuviin ja se on mun mielestä täysin ok. Yleinen harhaluulo on se, että muotibloggaajat ostaisi joka viikko uusia asukokonaisuuksia vain blogin asukuvia varten - noooooot!!


MILLÄ MUOKKAAN KUVANI?

Tämä on varmaankin yksi kysytyimmistä kysymyksistä. Mä en oo hirveästi perehtynyt kuvanmuokkaukseen ja muokkaankin kaikki blogissa nähtävät kuvat puhelimella. Kyllä! Mun lemppari kuvanmuokkaussovellus on Color Story, missä on todella paljon eri filttereitä, mistä löytyy varmasti aina kuvaan sopiva filtteri. Mun eniten käyttämäni ''filtteripaketti'' on nimeltään Flashes of delight, jossa on paljon vaaleita ja maanläheisiä sävyjä käsittäviä filttereitä. Puhelimella muokatessa kuvien laatu saattaa kärsiä pikkiriikkisen, mutta en oo huomannut mitään hirveän suurta eroa kuitenkaan. 

Tähän asti oon siis pärjännyt perus puhelinapplikaatioilla, mutta ehkä jossain vaiheessa saisin itseni tutustumaan Lightroomin pariin, mitä poikaystäväni tykkää käyttää. Photoshop löytyy koneeltani, mutta oon tehnyt sillä vaan Snapchatin geofilttereitä ja satunnaisesti joitain tekstejä kuviini :D. Puhelimella muokkaaminen on vaan super paljon helpompaa! 

_____________________________________

Tällainen tietopaketti kulissien takaa! Mikäli teillä on jotain kysyttävää, yritän vastata parhaani mukaan. Poseerausvinkkejä en valitettavasti osaa antaa, sillä sitä itsekin vasta treenailen! Rennosti kuvissa oleminen on jotenkin vaikeaa ja kuvia pitää ottaa monta ennen kuin julkaisukelpoistamateriaalia syntyy, mutta tekemällä oppii.
torstai 4. tammikuuta 2018

MATERIAALIEN SEKASOPPA

MATERIAALIEN SEKASOPPA
torstai 4. tammikuuta 2018
Read post

ASU

Takki - DefShop (saatu)
Paita - H&M
Housut - Zara
Kengät - DefShop (saatu)
Hattu - Zara
Reppu - Forever 21

_____________________________________

Housut ja lakki vakosamettia, paita teddykangasta, kengät kiiltonahkaa, reppu veluuria ja takista löytyy myös pörröistä kangasta. Rakastan yhdistellä eri materiaaleja toisiinsa ja tässä yksi sekasoppa-asu! 

Eetu osti syksyllä itselleen vakosamettihousut ja oon siitä asti halunnut myös itselle samanlaiset vajaamittaiset rennot housut. Kuten arvata saattaa, en löytänyt mieluisia mistään ja lämpimän ruskean värisiä ei näkynyt missään. Helsinkiin palattuani kävin tsekkailemassa kaupungilla alet pikavauhdilla ja Zarasta löytyi juuri täydelliset housut. Vakosametti on näissä housuissa tosi ''hienoa'', eikä vaot ole kovinkaan syviä. Housut on myös 100% puuvillaa, joka on erittäin positiivista!

Tykkäätkö yhdistellä erilaisia materiaaleja asuissa?
tiistai 2. tammikuuta 2018

VÄLIPÄIVÄT SAIMAALLA

VÄLIPÄIVÄT SAIMAALLA
tiistai 2. tammikuuta 2018
Read post

Lähdettiin aikaisin aamulla joulupäivänä kohti Saimaata, sillä oltiin buukattu meille Villa neljäksi yöksi! Kyseessä oli siis Holiday Club Saimaan asuntoja ja kylpylä sekä muut aktiviteetit löytyi kivenheiton päästä. Meidän asunto oli todella siisti, moderni ja kaikki tarvittavat löytyi. Yleensä on aina jotain miinuspuolia joko hotellista tai alueesta, mutta nyt on kyllä sanottava, että en keksi mitään negatiivista! Plussaa myös Holiday Clubille siitä, että asuntoon sai ottaa koiran. Pieni lisä loppusummaan siitä toki tuli, mutta sen kyllä ymmärtää.


Imatran keskustaan ei ole pitkä matka täältä Rauhan kylältä ja kipaistiinkin siellä pari kertaa. Mun mielestä on kiva matkustella myös välillä täällä koti-Suomessa, sillä en ole ollut koskaan käynyt näin itäisessä Suomessa taikka näin lähellä Venäjän rajaa. Oli hassua nähdä kylteissä venäjän kieltä, koska harvemmin sitä tulee kyllä nähtyä. Mietittiin myös ulkomaan lomakohdetta, mutta ei päästy yhteisymmärrykseen kohteesta :D. Suomessa matkustelu saattaa kuulostaa tylsältä, mutta mun mielestä tää loma oli älyttömän rentouttava ja sai taas nähdä uutta.


Käytiin tsekkaamassa Imatran koskia sekä Valtionhotellia ja näissä kameran kuvissa ei oikein näy se, kuinka upeat maisemat oli! Laajakulmalinssi olisi ollut näihin super, mutta se jäi kotiin. Puhuttiinkin jo siitä, että tullaan kesällä takaisin tänne ja silloin maisemat on varmaan ihan eri luokkaa. En osaa edes kuvitella kuinka kauniilta Saimaa näyttäisi täältä Rauhan rannoilta!

Suomi on matkailumaana erittäin monipuolinen ja kaunis, mutta tämäkin vaihtoehto tuppaa välillä unohtumaan. Täytyy siis muistaa enemmän matkustaa myös täällä ja tukea kotimaista matkailutoimintaa. Olisiko se mun uuden vuoden lupaus? 
Follow

PINTEREST