sunnuntai 22. lokakuuta 2017

I LOVE ME 2017


I love me -messut on nyt tältä erää mun osalta ohi ja kävinkin messuilla vain lauantaina. Perjantaina saikin lukea vähän kaikkialta varoittelua tungoksesta ja häslingistä, eikä siltä kyllä vältytty. Mentiin Ainon kanssa kahden jälkeen Messukeskukseen ja lippujen tarkastuksessa ja muussa sellaisessa ei ollut ongelmaa, mutta itse alueelle päästyämme tajuttiin, ettei siitä tungoksesta ihan huvikseen varoiteltu. Toki siihen saattoi vaikuttaa myös se, että juuri samalla hetkellä oli Jeffree Starin meet & greet, mutta tuntui, että ihmisiä vaan tuli ja tuli ja hyvä kun näki edes eteensä. Onneksi bloggaajapassilla pääsi lehdistökeskuksen tiloihin, missä pystyi olemaan rauhassa sekä jättämään takit ja muut tavarat naulakkoon, koska narikoihinkin oli aivan kauheat jonot. Pointsit Messukeskukselle kyllä tuosta mahdollisuudesta, ettei tarvinnut jäädä stressailemaan sitä, mihin tavarat jättää. 

Paikan päällä oli myös paljon tuttuja, mutta en nähnyt melkein ketään, koska väenpaljoudessa kävellessä ei hirveästi tullut katsottua ympärilleen :(. Viime vuonna messuilla oli selkeästi vähemmän porukkaa ja kaikkea pääsi kyllä katsomaan silloin kun halusi - nyt oli homma vähän eri!


Tungoksesta huolimatta messuilla oli kivaa ja tuli kyllä nähtyä vaikka ja mitä! Eniten halusin käydä Beauty Pop Upin, Nyxin ja oletkaunis.fi:n pisteillä ja niihin pääsinkin käymään. Päätettiin mennä oletkaunis.fi:n pisteelle vasta ihan viimeiseksi ja se oli kyllä kannattava vaihtoehto, koska ei tarvinnut jonottaa ollenkaan kassajonolle, vaikka testerijonoa oli kyllä paljon. Sain ostettua haluamani huulipunan mun Velour Liquid Lipstick kokoelmaan! Beauty Pop Upin pisteeltä tarttui mukaan Kocostarin naamioita, joita olinkin jo testannut entuudestaan ja todennut ne hyviksi. Niitä voin kyllä suositella lämpimästi.

Meikki: Sara Tarnanen, malli: Sofia Abdulahi

Hetken kierreltyämme mentiin katsomaan näytösalueelle muotinäytöstä, joka oli mun mielestä erittäin hyvin toteutettu ja todella upea näytös! Muotinäytöksessä oli merkkejä laidasta laitaan, alusvaatteista kehyksiin. Björn borgin, NA-KD:n, Vero Modan ja Jukka Rintalan mallistot jäivät erityisesti mun mieleen. Näytöksen jälkeen käytiin vielä katsastamassa messujen muotipuoli, mutta sieltä ei tarttunut mitään mukaan.



Paljon jäi vielä kyllä näkemättä, mutta aikataulut tulivat liikaa vastaan ja pitikin jo lähteä seuraavaan paikkaan, sillä Aino lähti jo samana iltana pois Helsingistä. Kaikesta huolimatta messupäivä oli mun mielestä onnistunut ja loppujen lopuksi se väenpaljous ei ollut niin paha juttu, koska porukkaa alkoi kyllä vähenemään huomattavasti päivän kuluessa.

_____________________________________

Olitteko te messuilla ja mitä tykkäsitte? Pääsittekö tapaamaan Jeffreetä ja mitä kaikkea ostitte? Fiilistellään kommenteissa!

6 kommenttia:

  1. Mä en ollut messuilla, vähän kateellisena oon katsellut näitä muiden messukuvia!! Ensi kerralla pitää kyllä itsekin pyrkiä sinne, kuulostaa ja näyttää niin kivalta :p

    - Kiia / https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä käymään, vaikkapa sitten ensi vuonna! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia oot ottanut messuilta <3 Mä jätin kameran suosiolla kotiin ja puhelimella otetut räpsyt oli hieman kyseenalaisia... :-D Oli kyllä kivaa messuilla, mä ite kiertelin perjantaina ja ruuhkasta huolimatta tykkäsin kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♡ Joo, piti kyllä parisen kuvaa aina ottaa että sai ees jotenkin julkaisukelpoista materiaalia, aina jostain tuli ihmisiä tai muuten vaan joku jyrää päälle :'D Hyvä että sulla oli kivaa ruuhkasta huolimatta :)

      Poista
  3. Itselle messut ovat hyvin pitkä perinne, mutta tänä vuonna en sairauden takia päässyt osallistumaan. Harmittaa sillä oli monia pisteitä, jotka olisin halunnut nähdä, kuitenkin on ihana lukea messujen fiilistely postauksia. Ihana postaus ja varmasti mahtavat messut❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmillista kuulla :( Toivottavasti pääset ensi vuonna ♡ Kiitos kehuistasi!

      Poista

Follow

PINTEREST